Mansikan hinta itsepoimien on vakio. Hinta on ollut
useita vuosia 4,50 € / kg.
Varaa keruuaika etukäteen puhelimitse. Näin varmistan, että pellolla on mukavasti tilaa. Samalla varmistan että saatte kerättyä tarvitsemanne määrän.
Olen vuonna 2014 yleisön pyynnöstä suunnitellut ottanut käyttöön paperin ja kynän käyttöön perustuvan varausjärjestelmän, joten osa poiminta-ajoista voidaan varata jopa muutamia päiviä ennen. Sadon kypsyminen ja satomäärät käytännösä heittelevät sään mukaan, joten osa poiminta-ajoista voidaan varata myös edellisenä päivänä. Kuluvalle päivälle on mahdollista saada ilta-aikoja, koska tilanne tarkkenee iltapäivään mennessä.
Käytännössä toimitaan siis seuraavasti: Kun soitat, kerron sinulle millaisia poimintapäiviä on tiedossa ja mihin aikaan. Kysyn myös tavoiteltavan kilomäärän sankoiksi muunnettuna: yksi sangollinen on karkeasti 5 kiloa.
Kun olette saaneet kulkuvälinheenne pysäköityä, tulkaa lähistöllä sijaitsevan mansikkakyltin läheistyyteen odottamaan paikannäyttäjää tai jotakuta joka osoittaa teille pellolla olevan tai sieltä juuri takaisin pihapiiriin tulevan paikannäyttäjän (isäntä itte). Paikannäyttäjä saapuu paikalle mahdollisimman pian ja osoittaa teille paikan josta voitte aloittaa keräämisen. Hän toivottavasti myös muistaa näyttää teille miten poiminnan aloitus/lopetuspaikka merkitään. Merkkeinä käytämme valkoisia seipäitä. Seipäät asetetaan mansikkapenkin riviväliin siten, että ne osoittavat sekä poiminnan lopetus/aloituspaikan että myös poimintasuunnan.
Mieti miltä seuraavan tuntuu tulla keräämään sinun
jälkeesi ja ajattele tilanne omalle kohdallesi. Toimi niin, että
sinun olisi itsesi mukava tulla keräämään jälkeesi. Sitten
voittekin palata takaisin pihapiiriin, jonne olemme sijoittaneet
punnituspaikan (varastorakennus, pieni käyntiovi isoissa
pariovissa). Punnituksen ja maksun jälkeen marjanne odottavat
pikaista pakastusta pysyäkseen hyvinä vitamiinilähteinä pitkin
talvea.
Koiria ei saa tuoda mansikkatilalle. Koiran on
pysyttävä joko autossa tai se on jätettävä pois poimintareissulta.
Jos haluat poimia tulevina vuosina mansikkaa itsellesi Kajaanissa, ota yhteyttä facebookin kautta